Uutiset » Stubb: Suomalaiset kunnossa Japanissa – älytekstiviestit mukana tavoittamassa
Japanin kriisialueella kaikki suomalaiset on tavoitettu – ja kaikki ovat kunnossa. Helpotus on suuri.
Tiimimme on tehnyt mahtavaa työtä Helsingissä ja Tokiossa. Tätä on helpottanut, että järjestimme joulukuussa 2010 kriisiharjoituksen, jonka tilanne vastasi pitkälti nyt tapahtunutta. Tokion suurlähetystön Facebook- ja Twitter-sivut ovat olleet keskeisessä asemassa viestinnässä ja ihmisten tavoittamisessa. Suomalaisten tavoittamiseen on käytetty myös muun muassa ns. älytekstiviestejä.
Kriisipuhelin 0800-04444 on ollut ahkerassa käytössä. Samalla kun suomalaisten tilanteen selviäminen huojentaa mieltä, tieto japanilaisten menetyksistä vetää hiljaiseksi. Olemme toistaneet
Japanille tarjouksen lähettää pelastus- ja asiantuntija-apua. Toistaiseksi Japanin hallitus ei ole tähän tarttunut. Omin päin emme voi apua tietenkään lähettää. EU-jäsenmaiden toimia ja esim. matkustustiedotteita on koordinoitu tiiviisti. Suosittelemme tarpeettoman matkustamisen välttämistä
Japaniin. Tähän syynä ovat jälkijäristysten uhka sekä kriisialueen ydinvoimaloiden tilanne. Lisäksi sähkö- ja polttoainepula on johtanut säännöstelyihin ja poikkeuksiin mm. junaliikenteessä ja polttoainejakelussa. Yksikään EU-maa ei valmistele toistaiseksi evakuointilentojen aloittamista Japanista.
Iltasanomat: ma 14.3.2011 klo 14.56
Viimeinen Japanista etsitty suomalainen löytyi kännykällä
Ulkoministeriö sai tiedon viimeisestä Japanista etsitystä suomalaisesta kännykän kautta, kertoo lähetystöneuvos Teemu Turunen.
- Hän otti yhteyden omaisiinsa saatuaan kännykkäänsä lopulta virtaa.
Ministeriö löysi sunnuntai-illan ja maanantaiaamun aikana kaikki muutamat kymmenet suomalaiset, jotka sen tietojen mukaan olivat vielä tavoittamatta Japanissa. Pahimmilla tuhoalueilla heitä oli kymmenkunta.
Ministeriö lähetti kaikille tavoittelemilleen suomalaisille niin sanotun älytekstiviestin.
- Kyseessä on priorisoitu viestiliikenne, joka menee läpi ensimmäisenä, kunhan yhteydet palautuvat, sanoo Turunen.
Turusen mukaan merkittävä apu etsinnöissä on ollut myös internetin yhteisöpalvelu Facebook. Monet viimeisinä Japanista etsityistä suomalaisista eivät Turusen mukaan todellisuudessa olleet maassa lainkaan. Osa oli esimerkiksi unohtanut ilmoittaa muutostaan. Perjantain maanjäristyksen aikaan Japanissa oli noin 800 suomalaista.
Lähde: STT